Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Lihan määrä ostoskasseissa ja suomalaisten vyötäröillä.lisääntyvät. Erilaisten ruokavalioiden ja dieettien ja niihin uskovien määrä kasvaa myös tasaisesti. Joku välttää hiilihydraatteja, toinen syö pelkkiä kananmunia. Yksi jättää rasvat ja toinen haluaa pompottaa syömättömyyskuureilla painoaan ylös ja alas. Joku uskoo pelkän proteiinin syömisen muuttavan kroppansa tiukaksi lihaksi ja...
Työssä oppiminen on muutoksessa. Työpaikoilla on nykyään paremmat struktuurit työn tekemiselle kun koskaan aiemmin. Työolot, koulutusmahdollisuudet, työterveyshuolto, työlainsäädäntö jne. ovat parantuneet, mutta monien ihmisten työssä jaksaminen on heikentynyt. Uupuminen voi liittyä työelämän muutosten ja oppimishaasteiden yhtälöön. Olemme nopeassa aikataulussa siirtyneet käsityön,...
Perheeseen kohdistuneita surmia on tapahtunut viime aikoina poikkeuksellisen paljon. Hyvällä syyllä voidaan kysyä mitä yhteiskunnassamme oikein tapahtuu? Olisiko tragedioita voitu estää? Perhesurmat ovat perheväkivallan äärimmäinen muoto. Jäävuorten huippuja, jotka keräävät medianäkyvyyttä ja mielenkiintoa. Perheväkivalta on kuitenkin yleinen ongelma, jota ei voida lokeroida syrjäytyneiden tai...
Keskustelu kuntauudistuksesta on käynnistynyt kiihkeänä. Ennen kuin selvitys/esitys ammutaan alas puoluepoliittisista syistä, tunnekiihkon vallassa, omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen tai aluepolitiikkaan vedoten on syytä miettiä Suomea ja sen tilannetta nyt ja tulevaisuudessa. Valtiolta ei ole odotettavissa kunnille lisää apuja, lakiin perustuvia vaatimuksia kylläkin. Kaikkia tehtäviä kunnista...
Aikuiskasvatuksen ja koulutuksen haasteet ovat muuttumassa ikärakenteen muuttumisen myötä. Kun aikuiskasvatus käsitetään elinikäisen kasvatuksen käsitteen kautta, merkitsee se sitä, että oppiminen ulottuu jatkuvana kasvuprosessina koko eliniän. Yhteiskuntamme on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa maatalousyhteiskunnasta informaatioyhteiskunnaksi. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat kasvaneet...
Suomalaiset lapset ja aikuiset ovat maailman parhaita lukijoita. Monet suomalaiset kamppailevat kuitenkin myös heikon luku- ja kirjoitustaidon kanssa.Erikoistutkija Sari Sulkusen mukaan 10 prosentilla 16-65-vuotiaista suomalaisista on niin heikko luku- ja kirjoitustaito, etteivät he välttämättä pärjää arkielämän haasteista ilman ulkopuolisten apua. Heitä voikin kutsua lukutaidottomiksi, koska...
Millaisia munia on matkalla kaupastasi jääkaapin kautta pöytääsi? Munalla ja kanalla on tarinansa ja munan kuorta rikkoessa kannattaa munan matkaa hieman pohtia. Elämä on elämää myös munilla ja kanoilla. Euroopan kanalat kokevat toivotun ja odotetun muutoksen vuodenvaihteeseen mennessä. Perinteiset kanahäkit on vaihdettava virikehäkkeihin. Jokainen sydämellään näkevä ja tunteva tietää, että...
Kampanjabubjettini on ehkä Suomen suurimpia yksittäisen ehdokkaan budjetteja.Olen tehnyt kampanjaa suurella sydämellä ja isolla työllä. Jos budjettiin lasketaan kampanjan vuoksi menetetyt palkkatulot ja useiden ihmisten vuoden intensiivinen työ – loppusummaa ei edes voi laskea. Miksi?Kokoomuksen arvot ja niiden mahdollisuudet ovat hurmanneet minut. Ihmisiin voi pettyä, aatteeseen pitää ja...
Suomessa on vapaa markkinatalous ja demokratia toimii. Näitä kahta perusasiaa Hämeenlinnan kaupunki vaarantaa ja kyseenalaistaa toiminnallaan. Vaalimainonta on kielletty kaupungin omistamissa mainospaikoissa ja maa-aluilla. Vaalimainonta voidaan kieltää kaupungissa paikallisella päätöksellä. Toiminta ei ole lain vastaista, mutta eettisesti arveluttavaa ja kyseenalaistaa demokratian ja...
Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronde puhui tänään Hämeenlinnassa mm. kehitysyhteistyöstä ja sen mahdollisuuksista. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen on kehityspolitiikan tärkein tavoite myös uudella vuosikymmenellä .Maailmassa on miljoona absoluuttisesti köyhää ihmistä..Suurimmat maan sisäiset tuloerot ovat Namibiassa. Suomi on sitoutunut saavuttamaan YK:n ODA-tavoitteen...
Liikunnalla on terveyttä, hyvinvointia, elämyksiä ja yhteisöllisyyttä lisäävä vaikutus. Julkisen vallan velvoite on luoda edellytyksiä liikunnalle. Liikunta on sivistyksellinen perusoikeus. Kunnissa on tärkeää tehdä liikunnasta strateginen valinta. Erityisesti mahdollisuuksia hyöty ja perusliikuntaan on tuettava. Ajatus liikunnasta on laajennettava koskemaan arkipäivän fyysistä aktiivisuutta ja...
Taide tuo merkityksiä elämään. Taidetta ovat ihmisten luomat teokset, jotka tuottavat esteettisiä elämyksiä. Taide on ilmaisun, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taide voi saada ihmisen hetkeksi unohtamaan arjen ja kokemaan, että elämässä on jotakin suurempaa. Taide liittyy ihmisten elämässä arvoihin ja merkityksiin. Taide voi opettaa inhimillisyyttä ja toisista välittämistä. Taide ei...
Suomen yrityksistä suurin osa on pienyrityksiä; yksinyrittäjiä, perheyrityksiä, mikroyrityksiä jne. Yritykset ja niiden työpaikat muodostavat talouskasvumme perustan. Kansalaistemme hyvinvointi siis rakentuu kannattavan yritystoiminnan varaan. Päätöksentekijöiden tulee ymmärtää, että mahdollistamalla yrittäjien toimiminen mahdollistamme myös julkisen sektorin toiminnan. Luomalla kannusteet...
Kun Jyri Häkämies vieraili Hämeessä, hän mainitsi puhuessaan osuvasti kolmen K:n kuluttavan voiman – osaa suomalaisista ohjaa toimissaan kateus, kauna ja kosto. Kun lähdin mukaan politiikkaan, oli motiivini maailmanparannus. Kun minut nimettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi, en palannut hoitovapaalta palkkatyöhön, vaan jäin kotiin saadakseni aikaa politiikalle ja samalla myös perheelle. Keväästä asti...
Kotihoidon ja kotihoidon tuen kehittäminen on tärkeä osa yhteiskuntamme tulevaisuuspolitiikkaa. Tämä koskee niin lapsia kuin vanhuksiakin. Jossakin vaiheessa yhteiskunnassamme on menty suuntaan, jossa laitosta on alettu pitää oikeampana paikkana ihmisille kuin kotia. Tätä asennetta pitää voida kyseenalaistaa ja kotihoidon pitää olla todellinen vaihtoehto laitoshoidolle! Kodinhoidon tuen...
Sari Niinistö
Lahti
Kokoomus
www.sariniinisto.com
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?