Miksi työelämästä katosi mieli?

Työn tekemisen pitäisi vahvistaa identiteettiä eikä nakertaa sitä. Työperäinen stressi, masennus ja uupumus ovat kuitenkin yleistyneet kansantaudeiksi. Työelämässä toiset kärsivät työn paljoudesta ja toiset taas sen puutteesta. Työelämä on huonontunut lyhyessä ajassa ja henkinen pahoinvointi työpaikoilla kasvanut. Koskaan aiemmin eivät työn ulkoiset puitteet ole olleet paremmat kuin nyt. Työterveyshuolto, lakisääteiset oikeudet, lomat jne on rakennettu työntekijöiden parhaaksi. Kuitenkin keskustelu työurien pidentämisestä kansantalouden parhaaksi saa lähes tyrmäävän vastaanoton. Kuka uskaltaa ehdottaa, että töitä voisi jaksaa jatkaa hiukan pidempäänkin jos terveyttä riittää? Miksi ihmiset eivät halua tehdä työtä? Miksi työelämässä voidaan pahoin ja työkyvyttömyyseläkkeelle joudutaan yhä useammin henkisistä syistä?

Pahoinvointi ja luovutusmieliala ovat lisääntynyt kaikissa ikä- ja henkilöstöryhmissä ja ennenaikaiselle eläkkeelle halutaan. Kun aiemmin lähes kaikki olivat töissä eläkeikään asti, nyt entistä terveemmät haluavat töistä pois. Varhaiseläkkeelle jäävien vapaa-aika muuttuu aktiiviseksi ja eläkeläisten toimeliaisuus kertoo siitä, että töissä ei voi tuntea olevansa tapahtumien subjekti.Mikä on vikana, jos iso joukko työikäisiä haluaa vapautua töistä matkoille, mökille, etelään? Olisi aika pysähtyä miettimään miksi työelämästä katosi mieli.

Työpaikka voidaan kokea keskinäiseksi pudotuspeliksi ja puolustustaisteluksi riistoasteen lisääntymistä vastaan. Työstä voidaan ja joudutaan kuitenkin puhumaan positiivisena vapautena kehittää itseään ja itselle tärkeitä asioita. Ihminen on ristiriidassa todellisuuden ja ympäristön, itsensä ja työnsä kanssa. Työntekijän luonnolliset siteet perheeseen, harrastuksiin ja muuhun elämään voivat heiketä tekijän heittäytyessä työnantajan tai oman yrittämisensä vaatimaan kierteeseen - kodiksi onkin tarjolla  työpaikka ja perheeksi työyhteisö. Jos joku kiinnittää sydämensä työhön, silloin tulee pettymys. Pomo ei ole ystäväsi eivätkä kollegat perheesi. Työpaikka on todellisuudessa poliittinen jännitekenttä ja sitä tosiasiaa ei kannata sivuuttaa.

Työelämän nykyinen raskaus ei ole suoraa seurausta lisääntyneestä työmäärästä suhteessa pienentyneeseen henkilöstöön. Suurempi osa rasitusta liittyy työn puitteiden jatkuvaan muuttumiseen. Ihmiset joutuvat varmistelemaan asemiaan ja varautumaan vaihtoihin. Jos turhautuminen vaikutusmahdollisuuksien heikkouteen työelämässä ei purkaudu riitelynä, kiusaamisena ja sairastumisena, voi lopputuloksena olla halu juosta karkuun, lopettaa työt, päästä irti hallitsemattomasta tilanteesta.

Jotta työn mielekkyys voisi säilyä, pitää työnteosta voida nauttia, työilmapiirin on oltava leppoisampi ja työt pitää voida ehtiä tehdä kunnolla valmiiksi Oleminenkin voi olla teonsana, suoritus ei ole arvokkuuden tai tehokkuuden mitta ainakaan ihmisarvoa mitattaessa. Ajan arvottamiseen liittyy oivallus ja ymmärrys siitä, että vähemmän voi olla enemmän ja loppuelämänsä aikana kannattaa tehdä oikeita asioita eikä kaikkea mahdollista. Talous ja työelämä pitää alistaa palvelemaan ihmisten päämääriä sen sijaan että ihmisten elämisen oikeus määräytyy suorittamisen mukaan.